Tekstit

Viinilasiaskartelua

Kuva
Esittelin aiemmin ristiäisiin tekemäni viinilasikoristeet: Muutin ristiäiskoristeet joulukoristeiksi kotiin sekä lahjoiksi niin nämä pääsevät vuosittain uudelleen esille: Tontut ja huopaiset joulukuuset ostin Tokmannilta, lumena käytin vanua ja valkoisista koristemarjoista tein kuumaliimalla lumipallolyhtyjä. Vaihdoin laseihin punaiset koristenauhat sekä timanttinauhat. Lisäksi töpöttelin lasin sisälle yläosaan punaista hilettä kirkkaan liiman avulla.

Joulukalenteri

Kuva
Joulut olisi sitten vietetty ja lahjat jaettu. Nyt ehtii päivittämään viimeisen kuukauden aikana aherrettuja tekeleitä tänne 😊 Tein marraskuussa veljentytöille syntymäpäivälahjoiksi joulukalenterit. Kuusivuotiaan tytön kalenteri sisälsi perinteisten suklaiden ja karkkien lisäksi askartelutarvikkeita, kyniä, vihkoja, vaatteita, tehtävä-ja värityskirjat, tarroja, palapelin sekä leffalipun. Paketoin lahjat lahjapaperiin, joulukirjekuoriin sekä lahjapusseihin. Tulostin kirjakaupasta ostetulle tarrapaperille netistä ladatut numerotarrat. 11-vuotiaalle tytölle ostin kynsilakkoja, huulikiiltoa, vaatteita, leffa-ja herkkulipun, värityskirjan, huulipunapyyhekumin, Coca cola -kynäsetin, askartelutarvikkeita sekä 500 palan palapelin. Vaatteet olin ostanut hyvillä aleilla, mutta lahjojen kokonaishinnaksi tuli silti 60-70€/kalenteri.  Tytöt tykkäsivät kalentereista ja olivat kuulemma niistä innoissaan. Ainakin saivat tänä vuonna vähän erilaisemman joulukalenterin.  Petsit o

Kangastilkkujen hyötykäyttöä vol. 1: nukenpeittoja

Kuva
Edellisen julkaisun tilkkupäiväpeitosta tuli mieleen kesällä ompelemani nukenpeitot. Tyhjensin kangasvarastoja ja ompelin useamman nukenpeiton tytöille sekä lahjoiksi: Trikootilkut on ommeltu yhteen rivi kerrallaan. Avasin saumat nuppineulojen avulla ja surautin päälle hunajakenno-ompeleen. Reunat viimeistelin kanttinauhalla ja peittojen takuset on fleeceä. Tilkut on kooltaan 10x10cm ja peiton lopullinen koko 45x45cm. Suorat kulmat sai paljon siistimmäksi kuin pyöristetyt kulmat eli suosittelen ompelemaan suorakulmaisena. Ompelin yhden reunan kerrallaan ja käänsin kanttinauhan kulmissa hieman lomittain.

Vaunujen kanssa käsityömessuilla

Kuva
Pari viikkoa sitten tuli piipahdettua siskoni kanssa Tampereen käsityömessuilla kuten jo monena peräkkäisenä vuotena. Poikkeuksen muodosti tänä vuonna mukana olleet vaunut. Otin siis mukaan 2,5kk tytöntyllerön vaunuissa. Menimme messuille perjantaina klo 10 ja alkuun sekaan mahtui hyvinkin vaunujen kanssa. Kahvilassa sain hyvin rauhallisessa nurkkauksessa syötettyä pienokaisen ja vaunuissa vaihdettua vaipan. Kantoreppu olisi ollut kiertelyn suhteen näppärämpi, mutta pienokainen ei viihdy siinä useita tunteja. Klo 12 eteenpäin olikin jo sen verran ruuhkaa, ettei vaunujen kanssa päässyt joka paikkaan. Viihdyimme tungoksessa yhteen asti, mutta tulipa tuossa muutamassa tunnissa budjetti kuitenkin törsättyä. Ensi vuonna sitten taas ilman vaunuja ja lapsia rauhassa ihastelemaan kaikkia ihanuuksia 🙂 Messuilta tarttui mukaan 8m kangasta sekä resoreita. Kankaita ostin Kangaskapinalta, Ommelliselta, Metsolalta, Ehdalta sekä Lalialta. Lisäksi ostin tytölle nahkarukkaset samalta myy

Lorukortit

Kuva
Askartelin reilu vuosi sitten tytölle lorukortit ja kesällä tein samanlaiset serkun pojalle 1-vuotislahjaksi: Keräsin netistä loruja, leikkejä ja lauluja, jotka tulostelin. Etsin googlen kuvahaulla lorujen sisältöön sopivia kuvia ja tulostelin kuvat värillisille kartongeille. Kiinnitin lorut ja laulut kaksipuoleisella teipillä kartonkeihin ja päällystin vielä kontaktimuovilla. Tyttö tykästyi näihin kovasti. Mieluisimpia ovat olleet loruleikit kuten Harakka huttua keittää, Keisari kiertää kartanoa, Körö körö kirkkoon sekä Tämä pieni possu. Loruja ja lauluja löytyi esimerkiksi: Lorut ja laulut 1 Lorut ja laulut 2 Lorut ja laulut 3 Kortit pääsivät säilytykseen muumiaterimista jääneisiin laatikoihin. Saipahan nämäkin hyötykäyttöön:

Ristiäiset

Kuva
Kuopuksen ristiäiset pidettiin viime sunnuntaina. Esikoisen ristiäiset pidimme kotosalla, mutta nyt vuokrasimme seurakuntasalin, jotta saimme enemmän sukua kutsuttua. Tein ristiäisiin kuivakakkuja, pasteijoita ja mokkapaloja. Leivoin viime viikolla joka päivä jotain ja otin esikoisen makeiden leivontaan mukaan niin helpotti kummasti järjestelyä. Kakun ostimme ulkopuoliselta, sen tekeminen ei olisi kyllä luonnistunut itseltä. Pasteijoita tuli tehtyä lähemmäs 100kpl, mutta löysin/testailin sen verran hyvät reseptit, että pakko tehdä lisää jouluksi, vaikken nyt haluaisi nähdäkään pasteijoita. Jauhelihapasteijoiden resepti löytyi Yhteishyvän sivuilta:  klik! . Täytettä tosin käytin 1,5 kertaisena ja kaulin levyjä hieman niin sain mahtumaan täytettä paremmin.  Kinkkupasteijoiden resepti on: - 2pkt lehtitaikinalevyjä - 1pss kinkkukuutioita - miniluumutomaatteja pieneksi survottuna - punasipulia - 1/3prk Valion Ranch jogurttidippiä - 50g emmentaljuustoraastetta - ka

Puutarhahommia vol. 3

Kuva
Viime kesänä teimme takapihalle ensimmäisen kukkapenkin pallotuijille. Kukkapenkki on maan tasalla ja reunustettu tiilillä. Näköä tuo Kekkilän harmaat graniittikivet sekä lyhtypidikkeessa roikkuva aurinkovalo. Tuijat ovat kasvaneet yllättävän nopsaa ja ensi kesänä niille varmaan täytyy jotain keksiä, etteivät kasvaisi toisissaan kiinni. Tuli istutettua nämä liian lähekkäin. Kuvissa näkyvää piha-aitaa olemme päivittämässä terassien tapaan keloharmaaksi, mutta öljyilyt jää ensi kesälle. Tässä samalla muutama kuva muista istutuksista syyskukilla: