Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.

Puutarhahommia vol. 1

Kuva
Ostin Tori.fistä kaksi puista kukkalaatikkoa (60x60cm, yhteensä 40€) käytettynä. Laatikot olivat muuten hyväkuntoisia, mutta vaativat pientä pintaremonttia 🙂 Pesin laatikot ensin mäntysuovalla ja juuriharjalla. Annoin kuivua auringossa muutaman tunnin ja sitten käsittelin ruskealla puuöljyllä (n. 7€ prk Prismassa). Öljysin pinnat useaan kertaan, annoin kuivahtaa tunnin pari ja öljysin vielä kerran. Öljysin samalla kulahtaneen terassipöytämme, joka sai käsittelyllä mukavasti lisävuosia: Annoin laatikoiden kuivua loppupäivän ja illalla istuttelin kukat. Laitoin pohjalle suodatinkangasta, kerroksen kiviä ja vielä suodatinkangasta, lopuksi kesäkukkamultaa ja kukat: Toisesta laatikosta löytyy runkoruusu, dahlioita, samettikukkia sekä mehikasveja: toisesta laatikosta rungollinen verenpisara, dahlioita, samettikukkia sekä murattia: Mukava piristys etupihalle ja samalla muistutus tälle raskausmahalle, että josko jatkossa touhuaisi hie

Tumppujen ompelua

Kuva
Tuli vaihteeksi tuhottua tilkkujäämiä ja tehtyä raapimisenestotumppuja ja vähän isompia trikoovuorellisia tumppuja: Alimman kuvan tumput tein siskon saumurilla jo viikonloppuna. Oli vieras kone enkä osannut niin hyvin kääntää, joten näkyy jäljessä. Lahjavarantoihin tuli ommeltua hieman poikavärejäkin:

Verkkareita päikkyyn ja hiekkalaatikolle

Kuva
Kesä on tulossa ja tykkään pitää tytöllä leikkipuistossa kesällä verkkareita, sillä niihin hiekkapölyt ei juurikaan tartu. Verkkarit ovat myös oivia päiväkodissa, sillä ovat mukavia päällä ja joustavat hyvin leikeissä. Itsehän sen tietää, kun kotona tulee lähes aina kuljettua verkkarit jalassa 🙂 Kaupoista löytyy kyllä hintavia merkkiverkkareita ja melko tylsiä marketverkkareita, mutta itse tekemällä saa väriä ja puntteihin hieman kuosejakin. Kankaat on ostettu paikallisesta kangaskaupasta, kun muualta ei tuntunut perusverkkarikangasta löytyvän. Resoreissa saa hyvin hyödynnettyä trikookankaiden jäämiä ja resoreiden ansiosta käyttöikä pitenee. Tein housut Paapiin kaavakirjan Otso-collegehousujen kaavalla ilman taskuja. Tyttö on pitkä ikäisekseen (1v10kk ja n.90cm) ja ilmeisesti 98cm koossa ei enää ole huomioituna vaippavaraa. Onneksi testasin ensimmäisiä housuja ennen seuraavien leikkausta, sillä vyötärö ja peppusauma jäivät hieman liian matalalle. Seuraavissa lisäsin varaa